Lähetyslounas ja lähetyksen kojut
Joutjärven kirkko
Jakarandan mukana klo 10 messussa, jonka jälkeen tarjolla lounasta. Ennen klo 13.30 alkavaa konserttia voit kierrellä basaaritunnelmissa lähetyksen kojuilla.
Sunnuntaina 22.9. klo 13.30 gospelyhtye Jakaranda konsertoi Joutjärven kirkolla. Yhtye on mukana myös klo 10 messussa, jonka jälkeen tarjolla on lähetyslounasta (vapaaehtoinen maksu).
Ennen konserttia on mahdollisuus kierrellä basaaritunnelmissa lähetyksen kojuilla. Tapaa Joutjärven lähettejä, tutustu kumppanuusjärjestöihin (mm. Sansa, Wycliffe, Kylväjä ja Gideonit) ja kokeile afrikkalaisia soittimia. Myös lapsille on kivaa tekemistä.
Jakarandalla on pitkä taival gospel-yhtyeenä takanaan. Sen perusti Pekka Simojoki vuonna 1985 ja yhtye on toiminut Suomen Lähetysseuran yhteydessä. Ohjelmistossa on eteläisestä ja itäisestä Afrikasta tuotuja lauluja, mutta myös ryhmän omaa, afrikkalaistyylistä tuotantoa. Pekka Nyman on toiminut ryhmän musiikillisena johtajana vuodesta 1990. Musiikissa käytetään mm. kitaroita, puhaltimia, bassoa ja erilaisia lyömäsoittimet. Jakarandan esiintymisessä huokuu mahtava yhteishenki. Ryhmästä näkee, työtä tehdään ilolla konserttien eteen. Jakaranda on ryhmänä ainutlaatuinen: se tekee lähetystyötä ilosanoma keskiössä. Lisäksi yleisö saa olla mukana laulamassa ja tanssimassa, jos siltä tuntuu! Käy kurkkaamassa Jakarandan Facebook-sivut! https://www.facebook.com/jakarandayhtye/
-
Lapsille ja lapsiperheille
-
Lähetys- ja avustustyö
-
Musiikki
Facebook-tapahtumasivu Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Järjestäjä
Joutjärven seurakunta
mukana lähetysjärjestöjä